En mä ajatellut. Se oli vahinko. Mä oon vaan niin laiska. Mä unohdin. Mut ku mä haluun. En mä ollu miettiny. En mä tarkottanut sitä niin. Ime munaa. Mä tapan sut.

 

Mä rakastan sua.

 

Kuinka montaa loukkausta yks tollanen vastaa?

Mä olen ihan kauheessa pattitilanteessa.

Kumppani ei kykene tekemään mitään päätöksiä, edes pikkupieniä. Häneltä puuttuu selleinen vipstaaki aivoista, joka avaisi ennusteikkunan omien valintojen vaikutuksesta (lähi)tulevaisuuteen. Tämä aiheuttaa sen, että jälkeenpäin saa aina säätää ja korjailla vahinkoja.

Telkkarissa suuri tsykologi sanoi, että ei saa korjailla toisen mokia. Jos toinen ei joudu itse siivoamaan jälkiään, ei koskaan opi olemaan niitä jättämättä. Vähän sama kai, kun opettaa koiraa sisäsiistiksi - pitää hieroa sen kuonoa paskaan.

Spontaanius on kadehdittavaa. Minä ainakin kadehdin sitä. Enkä minä ole kuonoapaskaanhieroja. Ja ainahan ne harkitsemattomat valinnat vaikuttavat minunkin elämääni.

Klisee "can't live with them, can't live without them" on toteutunut kohdallani.

Jippii.

Uaaaaaaaaaa. Tämäkin on tunne, jonka liian moni jakaa: oma DNA on saastaista jämätavaraa. Sitä sitten ihmettelee joka toinen päivä, miten selviää arjen askareista tällaisella perimälllä. Toisaalta olen nähnyt rottien oppineen korista pelaamaan. Ja jos nyt joku valopää heittää tähän, että rotat on älykkäitä olentoja, niin EI OLE. Ihminen on määritellyt konseptin älykkyys, ja perkele soikoon ROTAT EI MAHDU SAMALLE ASTEIKOLLE. Sopiiko näin?

No. Siis joka tapauksessa tuo toinen DNA:n luovuttaja soitti taasen pyytääkseen rahaa. Kerron tän jutun siksi, että kyseinen luovuttaja on entinen pro-henkselinpaukuttaja, nykyään paukuttelee lähinnä Special Olympicseissä.

Eli henkselinpaukuttajat, tässä teille elämänohje.

Jos haluatte että tulevaisuudessa istutte tyhjäksi ryöstetyssä, ränsistyneessä entisessä huvilassa lattialla kaivamassa kattoon asti ulottuvien roskakasojen seasta tilinumeroanne, jotta saatte kaksi kymppiä tilillenne tupakkaa varten, haisten vanhalle viinalle, hielle ja märkiville makuuhaavoille, pitäkää linjanne.

Älkää koskaan tehkö mitään siksi, että haluatte tehdä sitä mitään. Tehkää asioita siksi, että isi alkaa rakastaateitä enemmän kuin sitä vanhempaa veljeä (joka on mulkku, ja jollaiseksi ette halua tulla).

Älkää ottako vastuuta mistään, mutta antakaa kovaäänisesti ymmärtää kummelityyliin: "mä osaan kaiken, mä tiedän kaiken, mimmit mua haluaa". Älkää siis koskaan tunnutsako tietämättömyyttänne tai osaamattomuuttanne.

Uskokaa, että mies on luomakunnan kruunu vain siksi, koska se on mies, ja mies hoitaa perheeseen leivän. Mies käy arkena töissä ja dokaa viikonloput. Vaimo on kiitollinen, että mies käy arkena töissä ja pihassa on kaksi mersua, ja että se dokaa viikonloppuna konjakkia, koska se on hienoa juomaa se. Vaimot ovat pääsääntöisesti naisia, eikä niillä ole muita tarpeita kun saada lapsia ja jouluisin koruja, joita eivät käytä. Ja jos joskus tulee kännipäissään tempastua vaimoa päähän, se on vaimolle ihan oikein, koska kuka jaksaa nalkuttavia ämmiä.

Tehkää vaimolle lapsia, joite voitte käyttää hyväksenne. Tässä maailmantilanteessa ainakin kaksi pitää hommata, jos meinaa saada eläkettä. Luonnollisestikin on tärkeämpi, että lapset menevät hyväpalkkaiseen työhön, koska sitten niillä on rahaa huolehtia teidän viinavarastonne täyteen, kun viisikymppisinä vihdoin saavutatte ansaitun vapaaherruutenne, vaikkei omaa eläkettä olisi kertynytkään, kun asiasta ei viitsinyt huolehtia silloin, kun firma oli vielä pystyssä. Piti ostaa elektroniikkaa nimittäin.

Vittuilkaa lapsillenne silloin, kun he oman elämänsä jatkeena yrittävät pyörittää teidänkin karusellianne. He ovat täällä vain ja ainoastaan siksi, että teitä panetti. Ei siinä ollut niillä osuutta eikä arpaa. Soitelkaa lapsillenne silloin tällöin ja kertokaa, mitä lukee rasvapurkkien kyljessä, mitä mulkkuveli on tehnyt, ja että haavat märkii. Älkää käyttäkö puhelun aikana rahvaan fraaseja kuten esimerkiksi "mitä kuuluu". Jos sellainen sattuu lipsahtamaan, aloittakaa mahdollisimman nopeasti kertomaan niistä rasvapurkeista, mulkkuveljistä ja haavoista.

Antakaa lapsillenne anteeksi se, etteivät he halua olla kanssanne tekmisissä. Heihin sattuu.

Jep jep. On se vaan jännä juttu tämä elämänkaari.

Pienenä sitä luuli olevansa hyvinkin poikkeuksellinen ihminen. Osasi kaikenlaisia juttuja, joita aikuiset eivät osanneet. Esimerkiksi syödä toukkia. Tai työntää legoja nenään.

Monta vuotta kesti ennen kuin ymmärsi, että kaikki ihmiset osaavat aivan samoja juttuja. Kaikki osasivat syödä toukkia, mutta joillekin se ei ensimmäisellä kerralla ollut tuottanut tarpeeksi mielihyvää, jotta ihan tavaksi olisivat ottaneet.

Sama juttu on ajattelun kanssa. Nuorena kuvitteli, että itsessä on sellainen salainen viisaus, jota noilla muilla ei ole. Minä jotenkin näen asiat selkeämmin kuin te. Minä näen asioiden sisään ja läpi ja näen, miten ne liittyvät toisiin asioihin. Minä näen prosessin alku- ja loppupään yhtä aikaa. Kuunnelkaa minua.

Monta vuotta kesti ennen kuin sai itsensä ymmärtämään, että kaikki ihmiset näkevät asioiden sisälle ja läpi ja noin. Ettei minussa ollutkaan mitään salaista viisautta. Että minä vaan olen sellainen tavallinen ihminen, joka vaan saattuu pitämään viisastelusta ja murehtimisesta.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Ensin tulin tähän firmaan töihin. Ja sitten keksittiin kännykät ja Uutislehti 100.

En nyt ala tässä toistaa niitä satasen tekstiviestejä, netti on varmasti pullollaan sellaisia blogeja. Mutta sanonpahan vaan sen verran, että tänään yksi paljasjalkainen stadilainen sanoi olevansa eksyksissä HKL:n lippuviidakossa. Ilmeisesti fraasi "yksi kertalippu, kiitos" on vaikeampi muodostaa kuin luulin. Minussa on ehkä sittenkin salaista viisautta!

Ja töissä sitten taasen. Juuri tänään ei ole kohdalle osunut mitään yksittäistä raportoimisen arvoista juttua. Sinänsä siis ihan hyvä työpäivä. Mutta kyllä kuulkaa pörssiyhtiön palveluksessa on aina välillä mietittävä, että kuka näille pelleille antoi valtuudet leikkiä firmaa?

Taatusti sinullakin, lukijani, on muistissa joku sellainen hetki esimerkiksi jostain turhanpäiväisestä palaverista, jossa olet katseellasi etsinyt piilokameraa fläppitaulun takaa. Ihan siksi, että olisi kauhean noloa, jos luulisikin noiden markkinointipalvelukehitysosastopäälliköiden olevan ihan tosissaan. Kun niistä ei edes kukaan osaa puhua suomea. Siinä istuvat pöydän ääressä, jokaisella läppäri auki ja kommari korvassa. Eskaloittaa on päivän sana. Kaikilla on henkselit (minusta se on vähän liian kasaria vielä) ja englanninkieliset käyntikortit. Pakko olla, kun ei tiedetä, mitä manager on suomeksi.

Päätetään juttuja numeroiden perusteella. Jossain tenttikirjassa oli sellanen käppyrä, jossa oli että diili klousataan näin. 

Ja kun ne kaupat sitten tehtiin, kukaan niistä ei osannut kertoa, mitä meidän firmassa tehdään.

En mä enää tajua, miten tää liitty siihen elämänkaareen. I'll get me coat.